maanantai 15. toukokuuta 2017

Portfolio


Asiakkaallani oli jo tullessaan hyvin selvä visio siitä, mitä hän halusi. Keskipitkistä hiuksista haluttiin niin sanottu "long bob", joka oli hieman yli olkapäiden ja väri sai olla balayage tyylillä toteutettu liukuma 7 tummuisesta omasta tyvestä 10 tummuiseen latvaan. Mieluiten kylmempi vaalea kuin lämmin ja vaaleampi kuin liian tumma.
 Alla olevan kuvan hän minulle esitti toiveenaan, ainoana poikkeuksena se, että vaalea osa saisi ylettyä korkeammalle, korvan yläpuolelle, jotta vaalennettu osa säilyisi tulevien kuukausien leikkaustenkin jälkeen pitkään.


Leikkausta suuniteltaessa katsoin asiakkaan profiilia ja kasvojen muotoa. Poskipäät ovat hänen kasvojensa levein kohta, mutta hänellä on myös aika kulmikas leukaluu Ajattelinkin, että parempi olisi jättää leikkauslinja reilusti leuan alapuolelle, jotta emme korosta tätä kasvojen kulmikkuutta. Hänen kasvonsa ovat sirot ja väritys hempeä, joten mielestäni sopimamme vaaleammat hiukset sekä kaunislinjainen leikkaus sopisi hänelle oikein hyvin.
Asiakas oli mielestäni väritykseltään lämmin, kuten hän myös itse ajatteli, eli vaalennettuun hiukseen saisi jäädä hiukan lämpöä. Värien vuodenajoista ehkä syksy olisi hänen väritystään vastaava; lämpöiset, täyteläiset, kylläiset ja murretut värit sopivat hänelle parhaiten.

Tässä kuva alkutilanteen hiuksista, sekä asiakkaan profiilista, ihon ja silmien väristä ja kasvojen muodosta.




Lähdin toteuttamaan värjäystä balayage-tekniikalla, käyttämällä eri vahvuisia hapetteita eri osiin hiuksissa, jotta pitkän levitysajan jälkeen kaikki osat hiuksista vaalenisivat samaan tahtiin. Sekoitin olaplexin kanssa vaalennusjauheen ja 1,5% + 3% hapetteen, jonka levitin alimpaan 1:4 hiuksista. Tämän jälkeen käytin seuraavaan 2:4 hiuksista 3% hapetetta ja loppuihin ylimpiin hiuksiin 6% hapetetta vaalennusjauheen ja olaplexin kanssa. Taittoon käytin velvetyn 9.2 ja 10.2+ 1,5% hapete ja olaplex.



Mutta kuinkas ollakkaan, tämä raitojen määrä ei riittänyt häivyttämään vaalean ja tumman värin eroa. Opinkin täman "näyttötyön" aikana balayage-tekniikniikan salat! En nimittäin ymmärtänyt vielä opintojeni missään vaiheessa, että kaikista tärkeintä on tehdä paljon raitoja, jos haluaa tehdä hyvin liukuvan balayage värin. Tuli siis opittua kantapään kautta tämä opetus! Tässä on tämä hulvaton lopputulos, mikä tosin näyttää todella keltaiselta koulun valoissa, verrattuna tuolla alempana näkyvään kuvaan luonnonvalossa. Tässä myös leikkaus ennen viimeistelyä, alimmassa kuvassa viimeistelyn kanssa.




Korjauksen tein vain yksinkertaisesti niin, että maalailin hiuksiin paljon lisää raitoja balayage-tekniikalla. Korjaus onnistui mielestäni todella hyvin. Tässä siitä muutama kuva.















Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat! 
Mielestäni en olisi voinut pyytää parempaa värjäyskokemusta kuin tämä. Opin nimittäin tämän prosessin aikana enemmän kuin monessa oppitunnissa yhteensä. Tietysti harmittaa, että näyttötyö meni korjattavaksi, mutta itse näen sen niin, että minusta tuli tämän työn ansiosta paljon parempi kampaaja, mikä jo itsessään voittaa hyvän arvosanan. Kuitenkin koulu on oppimista varten, eikä taidonnäyttöjen, joita saa tehdä sitten työelämässä koko aika. Toivonkin salassa, että mokaisin useamminkin.. :D
Koko värjäystyön ajan olin mielestäni ammattitaitoinen selittäessäni prosessin kulkua, neuvoessani kotihoitoon tuotteita sekä yleisesti asiakaspalvelussa. Ainoa miinus on se, että annan oman itsekriittisyyteni näkyä työprosessissa, kun joku asia ei mene putkeen. Minun pitääkin ehkä harjoitella pieniä valkoisia valheita tilanteissa, jossa en itse ole tyytyväinen työhöni tai pitää vain suuni supussa. 
 Leikkaus valmistui kymmenessä minuutissa! Osaan siis olla todella nopea, jos työ on rutiinin omainen ja aika painaa päälle. Kokonaisuudessaan lopputulos on mielestäni kympin luokkaa, mutta ottaen huomioon, että jouduin korjaamaan sitä, tippuu se tietysti huomattavasti. Kuitenkin, kuten ylempänä jo sanoin, minulle kaikista suurin palkkio oli oppia syvällisesti käyttämäni tekniikka ja ymmärtää sen takana olevat säännöt, minkä avulla osaan nyt myös soveltaa sitä.






















1 kommentti:

  1. Osasit katsoa asiakkaan kasvojen muotoa ja sillä perusteella valita mitan. Lopputulos oli ihan Super...ja täytyy muistaa, että myös valmistuneet ja ammatissa työskentelevät kampaajat joutuvat joskus tekemään työhön korjauksia ennekuin se on valmis. Osaaminen näkyy siinä, että pystyy ratkaisemaan ongelmia, niitä ei vain voi kokonaan välttää.

    VastaaPoista