perjantai 26. elokuuta 2016

Kaikenlaisia putiikkeja- Hiusala ammatiksi, osa 3

Kuinka paljon aikaa saa kulutettua kotitehtävien tekoon? No niin paljon, että en ehtinyt käydä suihkussa ennen huomisia häitä. Eli tästä viimeisestä osasta kotitehtävää tulee nyt todella yksinkertainen. Haluan päästä nukkumaan..


*MILLAISIA ERILAISIA YRITYKSIÄ JA TYÖPAIKKOJA ALALTAMME LÖYTYY TÄLLÄ HETKELLÄ? LISÄKSI ESITTELE YKSI SELLAINEN ALAMME YRITYS, JOKA ON MIELESTÄSI MENESTYNYT JA AJANMUKAINEN (ESIM. NETTISIVUJEN TAI FACEBOOK-SIVUJEN AVULLA) . KIRJAA MYÖS YLÖS PERUSTELUT, MIKÄ TEKEE TÄSTÄ YRITYKSESTÄ SELLAISEN?



1)Ekokampaamoita: Siellä värjätään ja laitetaan hiuksia luonnonmukaisilla aineilla, kuten hennalla. Ekokampaamoista voi saada myös ns. hiusten energialeikkauksia. ”Energialeikkausta voidaan kutsua hiusten fengshuiksi. Ennen leikkausta hierotaan päänahan verenkierto ja aineenvaihdunta liikkeelle. Teknisesti hiukset leikataan niin, että kaikki hiukset yhdistyvät toisiinsa harmonisesti. Tarkoituksena on, että hiukset eivät vaadi muotoilua, vaan leikkaus toimii itsessään ja näyttää hyvältä sellaisenaan”, Fa'Miljan omistaja selittää. 

                                                                   Energialeikkaus

2) M-room tyyppiset, jäsenkorttia tarjoavat yritykset. MRoom on miehiä palveleva parturiliike, jonka kattavaan palveluvalikoimaan kuuluvat hiustenleikkaukset, parranajot ja värjäykset. Ketjun jäsenillä on vuosimaksun hinnalla oikeus käyttää palveluita kaikissa ketjun liikkeissä.
Jäsentasoja on neljä: White, Silver, Gold ja Platinum. Liikkeissä asiakkaat otetaan palveluun jäsentason mukaisessa järjestyksessä. Jäsentasojärjestelmän vuoksi asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa itse palvelun saamisen nopeuteen.


3) Ketjut, kuten Cm hiustalo Oy. Tässä nopea palveluun pääsy on myyntivaltti. Hiustalolla on "Fiksaamo", johon pääsee ilman ajanvarausta. Hiustalon lähes kaikki toimipisteet sijaitsevat kauppakeskuksissa.
4) Yksityisyrittäjä, jolla on vain yksi tai muutama tuoli, joita hän saattaa vuokrata muille kampaajille.


Menestynyt yritys:

      "Helsingin paras kampaamo"- Q hair

Muutama vuosi sitten halusin vaalentaa hiukseni ja päätin kääntyä parhaiden puoleen. Etsin netistä kuumeisesti kuka tai mikä on Helsingin paras kampaamo. Törmäsin Q hairiin niin useasti kaikissa keskusteluissa, että oli pakko ottaa heistä selvää. Hinnat ovat korkeat, mutta he kyllä osaavat hommansa. Loppujen lopuksi, en ehtinyt käydä kyseisessä liikkeessä, mutta siitä asti tämä liike on jäänyt muistiin. 
Heidän nettisivunsa ovat hyvin kunnianhimoiset, eivätkä he todellakaan vähättele itseään. Sivuston linkki on " Q hair- Helsingin paras kampaamo" ja heti etusivulla on lista kaikista liikkeen saavutuksista. He ovat vastanneet mm. Suomen huippumalli haussa, Idols, X-Factor sekä lukuisten lehtikuvausten, musiikkivideoiden ja elokuvien hiuksista ja meikeistä. 
Heillä on myös erikoinen, mutta hyvin ammattimainen hinnoittelu systeemi. Toimenpiteiden hinnat riippuvat siitä, onko kampaajana Style Director, Senior Stylisti, Stylisti vai Junior Stylisti.

KIRJAA MYÖS YLÖS PERUSTELUT, MIKÄ TEKEE TÄSTÄ YRITYKSESTÄ SELLAISEN?

Q- hair on hoitanut markkinoitinsa ja imagonsa rakentamisen hyvin. Heillä on kunnianhimoa ja varmasti taitojakin, sillä nimeä he ovat itselleen saaneet. Jos kauneusalalla haluaa menestyä, pitää olla näitä ominaisuuksia, sillä kilpailu on kovaa.

*MILLAISIA AMMATTITAITOVAATIMUKSIA JA OSAAMISTA TULEVAISUUDEN 

AMMATTILAISELLA MIELESTÄSI VAADITAAN?


Kunnianhimolla, nöyryydellä ja tiedon janolla voi oppia kaikki vaadittava.


*MITKÄ OVAT HIUSALAN ASIAKASPALVELIJAN TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET 

Kuuntelun taito,yhteistyö asiakkaan kanssa sekä mielikuvitus työssä.

Karmaisevan hurmaava 80-luku - Hiusala ammatiksi, osa 2



No voihan trikoot! Nyt päästään

katselemaan

silmiä hivelevän ihania kuvia ehkä

hienoimmasta vuosikymmenestä,

80-luvusta.

Ota mukava asento ja pulahda

kanssani

tähän neonvärejen ja jättimäisten

hiuspehkojen viidakkoon..


  Kuvan etuosassa on tämä naikkonen sivuttain ja hänen asuvalintansa demonstroi oikein mainiosti niin sanottua "Sporttibarbien"- ulkoasua. Tietystikään salille ei voinut mennä ennen kuin koko luomiväripaletti oli tuhrittu silmänalueelle (sai mennä vähän ylikin). 
Ei voi olla huomaamatta näitä värikkäisiin neontrikoisiin sonnustautuneita miehiä. Haluaisin, mutta en voi. Vaikeaa uskoa, että joku on kulkenut tuon näköisenä muualla kuin kotona, kaihtimet visusti kiinni. Mutta tämä onkin se, mikä erottaa 80-luvun nykypäivästä; estottomuus.


Naisia vähissä vaatteissa. Jotakin ollaan näköjään peritty nykypäivään.


Noniin! Tässähän on tyylikkäitä naisia! Olkatoppaukset, jakku eli "Power suit" ja suuret korvikset, Check, check ja check!


Siirrytäänpäs seuraavaksi hiuskiin. Kommentointia tuskin tarvitaan, sillä kuvat puhuvat itse puolestaan.. 











                           No okei.. tää on ihan söpö..





Ja sitten, viimeiseksi, mutta ei todellakaan vähäisimmäksi. Tässä vuosikymmenessä on meikkiä kulunut ehkä yhtä paljon kuin koko ihmishistoriassa yhteensä. Värejä riittää kynsiin, luomiin ja huuliin. Sitä on KAIKKIALLA.



Luomiväri levitettiin useasti kulmakarvoihin saakka ja poskipuna korkealle.


                                 Silmistä lehtiin kissamaiset 


Älä kato noin ilkeesti.. Madonna oli aika iso juttu 80- luvulla. Se loi monet näistä trendeistä, joista oon puhunu.






Lähteet:
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/15/ca/e9/15cae9791368ff612877d08db0e97d41.jpg
http://s234.photobucket.com/user/suwarnaadi/media/billyraycyrusmullethair.jpg.html



Hitunen historiaa - Hiusala ammatiksi, osa 1




Peruukkeja ja suoneniskentää:
Ranskan vallankumouksen jälkeen 1800-luvulla peruukkien käyttö loppui lähes kokonaan ja peruukkien tekijöillä oli vähän töitä. Tämän alan käsityöläiset siirtyivätkin hiusten leikkaamisen, sekä parran ja hiusten muotoilun pariin.

Vaikka se oli kiellettyä, monissa paikoissa parturit vieläkin harjoittivat suoneniskentää ja hampaiden irroitusta. Parturit olivat siis  tähän asti saaneet kirkon luvalla tehdä kirurgisia toimenpiteitä. Vuodesta 1850 tuli partureiden lääketieteellisiin toimenpiteisiin absoluuttinen kielto ja ammattinimike laadittiinkin uudestaan vain hiusten hoitoa koskevaksi. Ensimmäinen koulu partureille perustettiin vuonna 1893. Sen menestys oli suuri jo alkuvuosista asti.



Monenlaista putiikkia:
1800-luvun lopussa parturiliikkeitä löytyi suuremmista ja pienemmistäkin kaupungeista, ja jopa parturiketjuja alkoi syntyä. Partureiden suosion noustessa myös työn laatuun ja standardeihin alettiin kiinnittämään huomiota.Pariisilaiset kampaajat kehittivät uusia hiustyylejä ja loivat näin myös trendejä. Enää kampaajat eivät olleet vain rikkaiden palveluksessa, vaan ammattimainen hiustenlaitto oli kaikkien saatavilla.

Sähkön käyttö johti monien hiustenlaittoa koskeviin keksintöihin, kuten hiustenkuivaajaan ja kihartajaan. Nämä laitteet innoittivat monia käymään kampaamoissa, tavallisten kotikäyntien sijasta.
Jyrkkä sukupuolierottelu miesten ja naisten hiusten ja parran laitossa oli normi vielä melkein koko 1900- luvun ajan. Vasta 80- luvulla parturi-kampaamot yleistyivät.


Lähteet:
http://imagecache2.allposters.com/IMAGES/MEPOD/10119337.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjKgABE6MBRkuu59YgF6I1MMgAmjiv71cSA_LUt3OefBKlkK0k8MsjU-3ljF-VCXXAUfWMakUmggUFKJ3kRFQ3GUg9s05PegYLLDqifJS0atDexMGeJ1igCJHJgyeUbJrpokikp5-oy0kw/s1600/blood_letting.jpg
https://mocochocodotcom.files.wordpress.com/2013/12/beauty-salon-hair-equipment.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlU51C3GdTsEd9GzFTz75YZgh540DznyjrwPtGaidhdVv3wMIITkxl_fLt-0-jv-byVtNMCYtRdBLIHjkhaDJRnfsa_lOL67Y_-q0TbwO-aosRTF2p1UtlfCSrP2jwecXt_5UgATWw3E4/s1600/vintage+hair+dryers+%25289%2529.jpg
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/62/b0/e4/62b0e46122727779aa38503360839a7e.jpg
http://thehistoryofthehairsworld.com/barbers_history.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Hairdresser
https://en.wikipedia.org/wiki/Barber
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kirurgi1.html

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Alkulätinöitä

Jaahas. Vai että blogia pitäis rueta kirjoittelemaan. Varmaan ensiksi pitäisi esittäytyä...

Minä olen Elina. Sellanen kiva tyttö vähän kaikkialta. On kyllä vaikeeta määritellä, että mistä sitä on kotosin, kun on muuttanu sen kaksisataa kertaa, mutta viimeisin asuinpaikka oli Rautavaara. Alhaalla on kuva niille kaikille (eli siis kaikille), jotka ei tiedä missä se on. Ei huolta, en minäkään tiennyt.


Tämä on siis hiusblogi. Eli, jos olet eksynyt tänne jotain ihmeellistä kautta, eikä hiukset kiinnosta, niin voit klikata ruksia. Annan luvan. Ole hyvä.
Opiskelen hiusalalla ja täällä blogissa oli lupa/käsky päivitellä kouluun liittyviä juttuja, mutta saatan joskus olla rebel ja päivittää muutakin..
Ensimmäiset kouluviikot on ollu aivan mahtavia ja kunhan tässä saan kerättyä ammatillista itsevarmuutta, alkaa hiukset tipahtelemaan kaikilta halukkailta kymmenen metrin säteellä mun saksista. Tuohon alapuollelle laitan kaikkia hienoja kuvia viime viikoista, koska kirjoittaminen saapi nyt riittää!


                     

                       
 Tässä on Linda. Linda sai Jyväskylän Ammattiopistolta töitä hiusmallina, mutta tajusi sen pian olleen virhe, kun minä esittelin itseni hänelle.. No ei, tässä harjottelin osituksia (kai se oli se oikea termi) ensimmäistä kertaa. Jäi häiritsemään, kun nuo klipsit jäi tuolla tavalla oudosti auki.


 Tässä ensimmäinen U-linjainen tasoitusleikkaus. Kyllä kuumotti..


Harjoittelin kaverin hiuskiin tuota tasoitusleikkausta ja pyynnöstä leikkasin hieman kerroksittain, vaikka sitä ei meille oltu vielä opetettu.