tiistai 20. joulukuuta 2016

Hiukseni, kauniit, turkoosit #Runollista

Tiedättekö, kun joskus tulee sellainen olo, että haluaa vaihtelua elämään, joten tekee jotakin todella äkkipikaista? No sellainen tuli ainakin minulle ja lopputuloksena oli turkoosit hiukset. Aika kiva..

Eli yksi päivä tylsyyksissäni mietin, että nyt lähtee kuontalo uuteen uskoon! Sekoitin kuvassa näkyviä suoravärejä kippoon(Nak Vintage Rose, Color mask Vanilla ja Color Mask paintin turkoosi). Ja länttäsin (tietysti ilman hanskoja) sen hiuksiini




Siinä sitten kökötin sen puoli tuntia väri päässä. Nopeat paniikki snäpit kavereille ja suihkuun. Suihkussa tuntui ettei sitä väriä koskaan lakkaa tulemasta. Lopulta oli pakko vaan lähteä kuivailemaan tukkaa, kun ei siellä suihkussa jaksanu seistä enää. Sama kävi myös punaiselle Paintille, jonka laitoin kuukausi myöhemmin (siitä joskus varmaan toinen postaus).


Kuumoittelun jälkeen katsoin peiliin. "Jaahas.. No kyllä tähän varmaan tottuu", oli ensimmäinen ajatukseni. . Kämppis katsoi minua kuin mitäkin kylähullua, kun tulin ulos suihkusta ja pyysin ottamaan kuvan hiuksistani. Väri oli aika raju ja kieltämättä tuohon syvimpään turkoosiin en missään vaiheessa tottunut. Vasta sitten, kun sitä oli pessyt muutaman kerran, alkoi olo tuntua kotoisalta.


Tässä ensimmäisen pesun jälkeen hehotan.


Tässä pesuja oli jo useampi!
Color Mask Paint on hyvin pigmentoiva väri. Ensimmäisen värjäyksen kaltaisena se ei pysy, mutta vielä kuukaudenkin päästä hiuksissa on varmasti joitakin sen pigmenttejä jäljellä. Suosittelenkin sitä lämpimästi, jos hurjemmat kokeilut ovat mieleen ;)




Tuas vuan niitä serkun hiuksia

Eilen oli leppoisa viiden tunnin värjäyssessio with serkkuni hiukset. Hyvä tuli ja asiakaskin oli tyytyväinen! Tässä sessioomme pieni kurkistus ;)

Asiakas näytti tämän kuvan, kun kysyin häneltä toiveita. Pienen kollegoiden konsultoinnin jälkeen päädyin balayage-vaalennukseen. En sitä ollut koskaan ennen tehnyt, joten värjäystä edeltäneenä päivänä katsoin muutaman opetusvideon! 


Asiakkaan hiukset olivat viimeistä 10 cm lukuunottamatta värjäämätöntä hiusta. Tuo 10 cm oli kerran vaalennettu. Oman värin tummuus oli 7 ja vaalennetun 8.




Pyrimme vaalennuksessa luonnolliseen lopputulokseen, joten käytin vapaan käden vaalennusjauheen kanssa 3% hapetetta ja olaplex nro 1. Levitin vaalennusaineen balayage tekniikalla hiuksiin ja annoin aineen vaikuttaa n.45 min.


Sävyn (jonka nimeä en muista... Pitää etsiä se käsiini xD) ja olaplex nro 2 jälkeen tein vielä tasoitusleikkauksen. Valitsemani sävyte ei taittanutkaan keltaisuutta pois niin kuin olin alunperin ajatellut, joten päätin sävyttää sen uudestaan. Tällä kertaa sävy (tämän muistan xD) oli Kc luximan frozen rose blondin ja pearly blondin sekoitus 1:1, sekä 1,5% hapete 1:2.



Tadaa! Hiuksista tuli todella hyvät! Serkkuni sanoin, ainoa parannettava on nopeus :) Vaikka ensimmäinen sävytys ei mennyt putkeen, en luovuttanut ja puunasin hiusten kanssa kunnes niistä tuli mieleiset. Asiakas itse olisi kelpuuttanut ensimmäisenkin värin, mutta "melkein" ei ole täydellinen.
Tässä vielä lähtötilanne, toivottu väri ja lopputulos! 





sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kulmat minä kerran värjäsin

Oooh, että oon ollu ahkerana! Siish koko viikko läksyjä pakertanu. Huomenna vielä..
Sarjassamme "Elinan rästityöt", esittelen teille eilisen kulmien ja ripsien värjäyksen.

Tässä on arvon mallimme laput silmillä (tai niiden alla), odottaen kauniita ripsiään ja kulmiaan tuleviksi. Olin sekoitellut itselleni kulmavärin, koska luulin etten saa mallia, mutta sittenkin sain. Väri kuulemma sopi asiakkaan mielestä hänelle, joten sen hän myös sai.


Kulmiin laitettiin Refecto Cilin Light brown, hieman graphitea ja 3℅ hapete. Tummasta pohjasta en uskonut sen juurikaan näkyvän, mutta asiakas halusi sen silti, joten sen sitten myös tein.


Ripsiin tuli sini-mustaa. Kun värit oli valittu, silmänaluslappuset muotoiltiin silmien alle sopiviksi ja niiden alapuolelle laitettiin vaseliinia. Myös ripsirajat, kulmien ympärykset ja silmien aluset siveltiin vaseliinilla, jotta väri ei niihin tarttuisi. Sitten laput silmien alle ja värejä levittämään! 
Ensin laitetaan ripsiin väri, jotta se saa maksimaalisen vaikutusajan (10-15 min riittää). Sitten levitettiin kulmiin väri. Riippuen halutusta tummuudesta sitä pidetään kulmissa 4-10 min. Vaaleisiin kulmiin pidän vain tuon 4 min ja tummiin sitten reilusti enemmän. Menen yleensä aika näppituntumalla ja saatan välillä kurkata värin alle, että miltä siellä näyttää!


Valmiista ripsistä ei ole kuvaa, mutta tummat ja hyvät niistä tuli! Kulmat olivat myös näpsäkät ;)

perjantai 2. joulukuuta 2016

Wella Blondor-vaalennussarja



Työssäoppimispaikallani käytetään kolmea erilaista Wellan vaalennusainetta.
Wellan Blondor freelights on vapaan käden vaalennustekniikoihin käytettävä voidemainen vaalennusaine. Se ei sovi harmaiden peittoon, mutta 12% hapetteella se vaalentaa hiusta jopa 7 astetta. Hapetteeksi käy myös  6% ja  9% riippuen halutusta lopputuloksesta.
Jos laitat hapetetta ja freelighsia 1:1, massasta tulee hyvän paksuista. (1:3 on ehkä hieman liian juoksevaa).






Blondor Multi Blonde-vaalennusjauhe on hyvä valinta esimerkiksi raidoitukseen. Sitä voidaan käyttää 1,9-12% hapetteella.


Blondor Soft Blonde cream on voidemainen öljypohjainen vaalennusaine. En muistanut kysyä tämän tuotteen hapete suosituksia, mutta voisin arvata niiden olevan samat kuin edellä mainituissa.

Kaikkien Blondor vaalennusaineiden kanssa tarvitaan suojahanskat, sekä ihokontaktia on vältettävä. Jos haluat säästää asiakkaan hiuspohjaa, käytä alle 6% hapetetta.


perjantai 25. marraskuuta 2016

Oppimispäiväkirja- Höhhöh..

25.11.2016
Nonnii, taas on yksi työpäivä selätetty! Meni kyllä nopeesti..
Eli, mun piti kirjottaa tänne, että mitä tänään opin. No, ekaa kertaa sain käyttää kassaa ja voin sanoa, että oli nippulaa ja nappulaa! Selviydyin silti hyvin, enkä onnistunu heittämään kenenkään rajoja bittiavaruuteen.
Opin myös löysyttämään lettiä, niin että siitä tulee kaunis.
Jaaa, opin uusia asioita Wellan Illumina värisarjasta!
- Kiitooos :)

2.12.2016
Tänään tein Liisalle olaplex-hoidon ja värjäsin hänen ripsensä. Kivan napsakka päivä! Töiden jälkeen ostelin tokmannilta ihan liian monta huulipunaa, kun  kerrankin essencen hylly oli täytetty :D

9.12.2016

Ensimmäistä kertaa näin otsatukan leikkaamisen ja hupulla raidoittamisen! Sitten vaan odottamaan, että pääsee itse tekemään :)

Tämän päivän läksynä oli oppimispäiväkirjan tarkempi täyttö.
Minulla ei juurikaan ollut odotuksia työssäoppimisen suhteen. Ajattelin sen olevan tietynlainen "kurkistus" kampaajan työelämään ja sitähän se olikin..  Mutta vielä paaaljon enemmän! ;D

Tärkein oppini oli ehdottomasti se, ettei itseään tai tekemisiään kannata ottaa liian vakavasti. Aina pitää tehdä niin hyvää jälkeä kuin vain pystyy, mutta sitten kun sen on tehnyt, voi olla itseensä tyytyväinen. Kädenjälki ei useinkaan ole sellainen kuin sen olisi toivonut olevan, ja vaikka itse siihen olisikin tyytyväinen, asiakas ei välttämättä ole. Paras onkin siis ottaa työ työnä, eikä murehtia epäonnistumisia!

Opin myös paljon teknisiä asioita, kuten värjäyksen, sekä raidoitus- ja permistekniikat. Kassaa sain käyttää muutaman kerran ja olla asiakaspalvelutehtävissä. Asiakkaat ovat yleensä oikein mukavia, mutta myös vaativia. Ihmiset hakeutuvat selvästikin sellaisen kampaajan leikeltäväksi/värjättäväksi, joka on heistä myös persoonana miellyttävä. Toiset pitävät rauhallisesta ja hiljaisemmasta palvelusta kun taas toiset haluavat juttukaverin.

Minulle siunaatui hyvä työssäoppimispaikka, jonka työntekijät auttoivat minua tarvittaessa ihan kädestä pitäen! Tulin paljon itsevarmemmaksi tekijäksi ohjaajieni avustuksella, enkä enää jännitä niin paljon uusia asiakkaita. Olisin mielelläni viettänyt tulevan keväänkin Hiushuone Hemmassa, mutta pienen kokonsa vuoksi, en voi saada siellä omia asiakkaita, mikä on myöhemmän työssäoppimisen tavoite. Kiitos huikeille ohjaajilleni Katjalle ja Liisalle, jotka jaksoivat kertoa kärsivällisesti kysymyksiini vastaukset ja antoivat minun tehdä ensimmäiset ripsien- ja hiustenvärjäykseni omiin päihinsä :)

WELLA Illumina- Valovoimainen väri


Tämän perjantain kotitehtävänäni oli tutkia työssäoppimispaikkani värisarjaa ja esitellä se blogissani. No niinhän minä sitten teen! Hyvät naiset ja herrat, tässä on Wella Illumina! :D

Illumina on hyvin helppokäyttöinen ja monipuolinen värisarja. Sen käyttöön riittää, että tiedät värjäämisen perusteet. Sillä on mahdollista tehdä sävytystä, kestovärjäystä, kiiltokäsittelyjä ja häivytystä, joka antaa luonnollisen värjäystuloksen harmaille hiuksille. Ohjaajani olivat yhtä mieltä siitä, että illumina on loistava värisarja ja myönsivät käyttävänsä sitä suurimmassa osassa värjäyksistään. Peittävyydestään se ei ole kuuluisa, mutta sen monipuolisuus ja valoa heijastavat ominaisuudet tekevät siitä erityisen.




Illuminan lämpimien sävyjen valikoimassa ovat sävyt (vasemmalta oikealle) 9/43, 6/37, 8/37, 5/35, 5/7, 5/43, 7/35, 7/3, 7/7, 7/43, 9/7, 10/36, 8/38, 10/38, 9/03.


Tähän Wellan väriympyrään on sijoitettu kaikki Illuminan sävyt! Ympyrästä on helppo kurkata missä kohtaa joku tietty väri on ja hahmottaa se paremmin.
Laitan ympyrän vielä loppuun isompana.


Neutraalit sävyt ovat 4/-10/


Kylmiä sävyjä ovat 5/02, 5/81, 6/19, 6/16, 6/76, 7/81, 7/31, 8/1, 9/60, 10/1, 8/69, 8/05, 10/05, 10/93, 10/69, 8/13




Tässä vielä Illuminan kauniit värituubit :)



torstai 24. marraskuuta 2016

Katastrofin jälkeen- Part Two

Viime postauksessa esittelin työpaikkaohjaajani Liisan tekemää hiusten freesaus-työtä. Tässä postauksessa esittelen ohjaajani Katjan tekemää "katastrofin jälkeistä"- korjaustyötä.

Asiakas oli vaalentanut hiuksensa kotona kamalin seurauksin, minkä jälkeen hän kääntyi pelastavan enkelin, Katjan, puoleen. Värjäyspäivänä olin työssäoppimispaikassani Hiushuone Hemmassa klo 12-22 asti, mutta voin sanoa, että KANNATTI! Tämä värjäyskerta oli kuin mikäkin Hitchcockin trilleri! :D

Hävitin ne laput, joissa oli käytetyt värit ja tekniikat, mutta yritän kirjoittaa ne tänne ulkomuistista.. Luultavasti päivitän postaukseen värit, kunhan saan ne käsiini.


Jooh, elikkäs tässä se tukka olis kaikessa kauneudessaan. Alun perin tummanruskea n. 5 cm tyvi ja kylmän vaalea latva. Lopputuloksena vaakatason oranssit raidat, valkoisen ja keltaisen täplittämä latva, sekä muutama karrelle palanut hiuksen tynkä päälaella. Kaunista <3

Katjalla oli kyllä tässä pähkinä purtavaksi.. Vaikka en mitään värjäämisestä vielä tiedäkään, niin jopa minä ymmärsin miten vaikeaa on saada tuo väri tasaiseksi ja kaiken lisäksi vielä kylmän vaaleaksi. Katjan, yleensä iloinen ja rento, olemus muuttui hiljaiseksi ja mietteliääksi työn suunnittelun aikana. Yritin olla häiritsemättä, mutta luultavasti surisin kärpäsen lailla kamerani kanssa ja häiritsin hölisylläni prosessia :D

Tyveen ja alahiuksii  Katja valitsi lilaa pigmenttiä sisältävän värin, jotta se neutralisoisi oranssia ja päällishiusten latvaan jotakin vaaleaa (anteeksi tämä suutpiirteisyys xD).







No yllärihän siitä sitte tuli. Tyvi imaisi liilan pigmentin kuin sieni, mutta alahiuksiin se ei yhtään tarttunut. No joka tapauksessa väri ei ollut haluttu ja muutaman naurun tyrskähdyksen jälkeen aloitettiin uusi värjäyskierros.






Katja päätti tehdä vaalennuspesun ja sävyttää tyven ja latvan uudestaan.

Tässä vaiheessa olimme kaikki kolme jo aika hilpeissä tunnelmissa (huomaa: klo jo 21). Odotimme sormet ristissä, että sävy nro 2 olisi onnistunut. Ja niinhän se olikin! Jo ennen värin pesua oli selvää, että tässä se nyt on. Täydellinen vaalean sävy ja niin tasainen lopputulos kuin lähtötilanteesta voi vain toivoa <3

Tadaa! Tässä kuvassa sävyerot kärjistyvät, mutta luonnossa hiukset olivat todella luonnolliset ja väri tasainen.

Huhhuh.. Kyllä oli matka! Jokaisen kampaajaopiskelijan pitäisi saada kokea tällainen monivaiheinen värjäys-ilta :D Luovuttaa ei pidä tai päästää asiakasta liikkeestä ulos ennen kuin kaikki voitava on tehty!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Värin freesausta - Part One

Niin paljon tekemistä, mutta niin vähän aikaa. No nyt istun taas bussissa kohti Jyväskylää, joten päätin pyöräyttää yhden postauksen.

Olen ollut nyt viimeset kaksi viikkoa työssäoppimassa Järvenpäässä. Työssäoppimispaikan saaminenkin on oma tarinansa (en ehtiny tänne sitä päivittämään -tuhma minä-), mutta in the end vietin tän kaksi viikkoa autellen ja tarkkaillen Hiushuone Hemmassa!

Mutta, asiaan! Sain nähdä kaikenlaista tämän kahden viikon aikana ja suurimpana ihailuni kohteena olivat ohjaajieni Liisan ja Katjan värjäystyöt. Part One käsittelee Liisan tekemää värin freesaustyötä.

Liisa oli värjännyt kyseisen asiakkaan hiukset ensimmäisellä oppimisviikollani ja väri oli mielestäni hyvä. Latvoihin oli kuitenkin pakkautunut paljon metalleja, jotka samentivat värin. Viikkoa myöhemmin tämä sama asiakas toi lapsensa hiustenleikkuuseen ja  hiusten väri oli Liisan mielestä haalistunut ja samentunut, joten hän tarjosi asiakkaalle värin korjausta.

Tässä lähtötilanne
Kirkkaammassa valaistukseesa



Liisa otti uuden strategian ja päätti, sen ikuisen ja halutun blondin sijasta, värjätä tämän tukan punertavan keskivaaleaksi. Hän ajatteli, että sävy ei ehkä sitten sameennu tai ala vihertämään samalla tavalla kuin tuo blondi.




Sitten katselin, kun ohjaajani sekoitteli värejä oman aikansa ja päätyi alla oleviin väreihin. Väri oli suurimmaksi osaksi Wellan illumina 7.35, mutta siihen laitettiin loraus 7.43. Mixerinä oli 0/65 ja hapetteena käytettiin 1.9. Sitten väri levitettiin koko pituuksiin.


7.35 medium gold mahogony blond


Illumina 7.43 medium red gold blond













Tällaiset hiuksista tuli! Aika kivat, vai mitä? Vaikka en kasvoja postauksessa näytäkään, niin minusta väri sopi jopa paremmin asiakkaan silmien ja ihon väriin kuin vaalea. 
Siinäpäs oli se postaus! Seuraavaan kertaan :)